keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Halkeamia




Tässä pari kuvaa halkeamista joita on kellarin seinässä ja katossa.

Vaihteeksi kellarissa




Tuli tartuttua projektiin taas. Aloitin heittelemällä saunan puolella olleen tiiliröykkiön tuonne suihkun puolelle. Seuraavaksi tuon kasan osoite on ikkunasta pihalle, kärryyn ja kaatopaikalle.
Sitten aloitin kaivamisen/syventämisen saunasta. Älytön hommahan tuossa on koska maa on todella tiukassa ja joka pistolla osuu vähintään nyrkin kokoiseen kiveen. Ja tuntuu että kivet sen kuin suurenee. Taisin löytää kalliotakin/pirun ison kiven. Siihen porasin jo reikiä ja ajattelin etanadynamiitilla hiukan pieniä sitä.

Saunan osalta joutuu kaivamaan syvyyttä eniten lisää eli n. 30-40 cm syventää. Muualla selvittäneen n. 20 cm syvennyksellä. Uloskanto tapahtuu 12 litran ämpäreillä joilla tuli tänäänkin kannettua 1m3 verran tavaraa pihalle. Karkea arvio on että tavaraa pitäisi saada pihalle n. 6-7 m3 eli jokunen kierros olis vielä kannettavaa.

Otin sellaisen tavoitteen että, kaivuu olisi tehty nyt viikon 6 ja 7 aikana. Ja sitten helmikuun viimeisellä viikolla pääsisi uusien viemärilinjojen vetoon. Aika tiukkaa voi tehdä mutta se on liha joka puhuu. Kai se on nyt painettava kun aika ja motivaatio jälleen kohtasivat. Pari kuvaa nyky tilanteesta.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Piikkausta




Pienet talkoot tuli pidettyä ja loput lattiat, rivinteeraukset ja seinät saivat kyytiä. Aika kuitti olo joten tähän lisäilen vain muutamia kuvia nyky tilanteesta. Jonkin verran näyttäis olevan kannettavaa pihalle vaikka sitäkin tuli ämpäreillä porukalla kannettua sellainen 1,5 m3.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Päivän saldo



Pakko oli laittaa voimailun tuloksia esille. Kahdella ämpärillä kannettu rappausta, tiilenpaloja ja vanhaa betonilattiaa ulos kellarista. Aika paljon sitä saa aikaan muutamassa tunnissa (arvio n.4h) vaikka itekseen kantaakin. Talkoo väkeä odotellessa siis...

Kellarin purkua




Pakko nyt lisätä muuta kuva vielä "tuhosta" jota on saatu aikaan. Eli nuo aiemmat kuvat olivat ajalta kun mitään ei oltu vielä tehty. Eli kuva käytävästä ja kuva tulevan suihkun nurkasta.

Tässä on tuo ensimmäinen kuva vasemmalla tulevasta saunasta (suikutilasta päin) ja tuo missä näkyy lapio on tuleva suikunurkka.

Tässä kuvassa taas käytävän nykytilanne eli väliseinä lähtenyt ja kohta lähdössä lattia. Huomatkaa kuinka asiallisesti sähköt roikkuvat. Voisi ehkä hiukan panostaa.

Kellariprojekti starttasi



Nyt sitten alkoi kellarissa tapahtua. Tosin ensimmäinen purkusessio otettiin jo elokuun lopussa. Silloin piikattiin kaverin kanssa tiiliväliseiniä alas ja rivinteerauksia. Rivinteeraus lähtee suoraan roskavalulattian päältä joten päädyin siihen ratkaisuun että on parempi ottaa ne alas ja uuden lattiavalun jälkeen muurata uudet.

Tarkoitus oli pitää talkoot tässä pyhäinpäivän aikaan jolloin olisi piikattu loput seinät ja lattiat pois ja kannettu tavaraa pihalle. Osallistujia ilmoittautui sen verran heikosti, että päätettiin siirtää tuonnemmaksi. Päätin silti itse hiukan "riuhtoa" ja piikkailin tuota roskavalua rautakangella pois. On muuten aika hyvää käsi ja olkapää treeniä.

Pieniksi menee betoni, mutta uloskin se täytyisi saada joten ei muuta kuin ämpäreitä kouraan ja kantamaan. Käypi liikunnasta tuokin jos joku ei ole kokeillut.

Eli purku siis hiljalleen käynnissä. Ensi viikolla pitäisi saada LVI-kuvat ja sitten olisikin kaikki kasassa rakennuslupahakemukseen (toivottavasti). Saas nähdä kuinka kauan ottaa ennen kuin lupa on kourassa. Mutta purkupuolen hommia voi kuitenkin tehdä huoletta siihen asti.

Tässä vielä muutama kuva miltä kellari näytti/näyttää nyt.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Viinihylly





Pitkän suunnittelun jälkeen ( n.3kk), tuli sitten tehtyä hyllykkö yhdessä iltapäivässä. Yllä muutama ennen ja jälkeen kuva.